torstai 1. lokakuuta 2015

19. Tanssitunnit alkavat

 
-Pitääköhän siellä olla kauhean sievä, Grace sanoi epävarmasti seuraavana tiistai-iltana, kun he valmistautuivat ensimmäiselle tanssitunnille. -Tarkoitan, että minulla on vain sama leninki kuin koulussa!

-Sinä olet sievä, kultaseni, äiti sanoi. -Koululeninki käy erinomaisesti. Sitten, kun opit tanssimaan niin hyvin, että voit osallistua lauantai-illan tanssiaisiin, voit laittaa pyhäpuvun, mutta nyt se vain hiestyisi turhaan.

-Minä vain ajattelin, Grace sanoi sen enempää miettimättä, -kun Faith…

Samassa hän napsautti suunsa nopeasti kiinni. Hän oli ollut vähällä kavaltaa Faithin! Sillä sisar oli lupaa kysymättä pukeutunut parhaaseen leninkiinsä. Tämä viivytteli yläkerrassa ja oli sanonut tulevansa alas niin myöhään, ettei äiti enää voisi vaatia häntä vaihtamaan pukua.

Miten hauskaa olisikaan ollut mennä tanssitunnille, jos Faith olisi ollut entisensä! Gracea jännitti aika tavalla, ja hän olisi tarvinnut sisarensa tyyntä rauhallisuutta turvakseen. Hän ei oikein tiennyt, miten tanssia opetettiin suurelle joukolle kerrallaan — Stuartin kanssa se oli ollut niin helppoa, vaikka veli olikin monesti huokaillut ja puistellut päätään, kun Gracella tuntui hänen sanojensa mukaan olevan ”tusina jalkoja ja kaikki vasemmanpuoleisia”.

Yhtäkkiä Gracen oli niin ikävä Stuartia ja Archieta, että hän kääntyi nopeasti ottamaan takkiaan naulakosta peittääkseen kyyneleensä äidiltä. Hän ei tahtonut itkettää äitiä, vaikka toivoikin, että olisi uskaltanut puhua tälle Faithista.

-Hyvä tavaton, onko kello noin paljon? äiti sanoi. -Faith! Ellet joudu, te myöhästytte!

-Enkö minäkin saa mennä? Moira kerjäsi ja puski itseään äidin kylkeen kuin hellyydenkipeä kissa.

-Sitten vähän isompana, äiti sanoi. -Faith! Etkö sinä lähdekään?

-Moira voisi mennä minun puolestani, Donald valitti ovella.

-Älä ole typerä, isä sanoi. -Kiität meitä vielä tanssitaidostasi. No, siinähän siinä viimein olet, Faith. Mutta onko tuo nyt…

-No, mennään. Faith veti nopeasti takin parhaan leninkinsä päälle. -Eikös meillä ollut kiire?

-Faith kulta, et kai sinä aio… äiti sanoi. -Sinun sievä pukusi voi likaantua!

-Faith aikoo selvästi hurmata jonkun tänä iltana, Donald sanoi, mutta ei leikkisästi, kuten yleensä, vaan vihaisella äänellä.

-Sinä olet sellainen mörökölli, ettet edes huomaisi, vaikka joku yrittäisi hurmata sinut! Faith tiuskaisi ja veti päähänsä kesähatun, jonka oli tuonut mukanaan yläkerran komerosta.

-Faith, äiti sanoi lujasti, -sinä et voi lähteä ulos pakkaseen ilman lämmintä päähinettä.

-En minä ole mikään vauva, joka käyttää myssyä! Faith tiuskaisi. -Niin kauan kuin minulla ei ole oikeaa talvihattua…

-…sinä laitat yllesi juuri sen, mitä äiti sanoo, isä pisti väliin äänellä, joka vaiensi jopa Faithin. Marttyyrimaisesti huokaisten tyttö nosti hattunsa hyllylle ja veti villamyssynsä esiin.

He eivät aivan myöhästyneet tunnin alusta, mutta melkein. Seurakuntasali oli tungokseen asti täynnä, vaikka tuolit oli nostettu pois, niin että kaikki seisoivat.

-Minä luulin, ettet sinä tulekaan, Gordon kuiskasi Gracen korvaan. -Minä odotin portilla niin kauan kuin saatoin.

-Faith viivytteli, Grace mutisi.

-Faith? toisti Gordon hämmästyneenä. -Eihän hän koskaan viivyttele!

Onneksi pastori Torran samassa taputti käsiään yhteen, ja salin täyttänyt puheensorina vaikeni. Grace kuunteli vain puolella korvalla pastorin selitystä siitä, mitä tänään harjoiteltaisiin ja miten tunti etenisi. Oli hauska katsella ihmisiä, jotka olivat aivan kuin väärässä paikassa ja väärässä yhteydessä.

-Mitä neiti Lyon täällä tekee? Grace kuiskasi.

-Säestää, hölmö, Gordon vastasi, ja Grace tuhahti puoleksi pojalle ja puoleksi itselleen. Olisihan hänen pitänyt käsittää, kun opettajatar kerran istui pianon ääressä!

-Mutta mitä Isobel Cairn täällä tekee? hän sitten jatkoi.

-Sitä minä en tiedä, Gordonin oli pakko tunnustaa.

Isobelin läsnäolon syy selvisi pian. Hän oli lupautunut auttamaan opetuksessa, eli näyttämään tyttöjen askeleet ja tanssimaan malliksi pastorin parina.

Isobel Cairn oli samanikäinen kuin Stuart ja hyvin sievä. Hänellä oli kauniista tummanpunaisesta villakankaasta ommeltu leninki, jonka vyönauha oli alhaalla lantiolla, ja jonka helma oli prässätty vekeille, jotka hulmahtelivat ihastuttavasti hänen pyörähdellessään. Isobelin vaaleanruskea tukka oli leikattu lyhyeksi ja onduleerattu — rouva Wallace, joka aina tiesi kaiken, kertoi syvästi paheksuen, miten ”Cairneilla on tällaisenakin aikana liikaa rahaa syydettäväksi tyttärensä hiuksiin, aivan kuin se ei olisi sievempi Luojan luomana kuin neiti Reddin polttorautojen jäljiltä” — niin että se lainehti lampunvalossa silkkisinä aaltoina.

Mutta vaikka Isobel oli niin kaunis, hän ei ollut yhtään ollakseen. Kun tytöt ja pojat jaettiin eri ryhmiin harjoittelemaan askeleita, Isobel suhtautui hyvin ystävällisesti ja kärsivällisesti oppilaisiinsa ja oli koko ajan iloinen, vaikka he löntystivät kuin norsulauma neiti Lyonin soiton tahtiin ja tirskuivat, kun joutuivat askeleita harjoitellessaan tanssimaan kuvitteellisen parin kanssa. Gracen mielestä Isobel oli kauhean herttainen ja mukava, ja yhtäkkiä hän muisti taas Stuartin, ja hänen sydämeensä koski.

Puolivälissä iltaa pidettiin tauko, jonka jälkeen he saisivat kokeilla tanssimista oikeina pareina. Grace kävi eteisen vesialtaalla juomassa ja oli iloinen siitä, ettei ollut pukeutunut parhaimpiinsa. Seurakuntasali oli yleensä kylmänkostea, mutta tänä iltana hänen oli siellä liiankin lämmin.

-Tuletko sinä tanssimaan minun parinani? kuului samassa ääni hänen takaansa.

-Oletko sinäkin täällä! Grace ei ollut huomannut lainkaan Axelia salin tungoksessa.

-Minä saavuin hyvissä ajoin, toisin kuin eräät. Axel virnisti. -Tuletko?

-Hän on jo varattu, sanoi samassa Gordon Axelin takaa. -Mene sinä hakemaan joku muu, Barclay.

-En minä näe hänessä nimilappua, Axel huomautti, -ja minä olin tässä ensin.

-Voi älkää nyt taas aloittako! Grace puuskahti. Hän vilkaisi ympärilleen ja näki Ted Coburnin, joka seisoi avuttoman näköisenä salin ovella. Ted oli hyvin ystävällinen ja hyväsydäminen poika, mutta auttamattoman ujo ja kömpelö. -Ted, tanssitko sinä minun parinani, kun ruvetaan harjoittelemaan?

Ted parka! Hänen silmänsä olivat pudota päästä, ja hän lehahti hehkuvan punaiseksi tajutessaan, että se oli todellakin siro, kirkassilmäinen Grace Fleming, joka siinä seisoi ja ojensi kättään niin herttaisesti hymyillen. Ted ei olisi edes teloituskomppanian edessä ääneen tunnustanut, että Gracen kiiltävät punaiset palmikot ja nenänpielen pisamat olivat suloisinta, mitä hän tiesi, mutta tunsi nyt kaikkien unelmiensa täyttyneen.

Seuraavan kolmen neljännestunnin aikana Grace puolestaan katui katkerasti sitä, ettei ollut antanut Axelin ja Gordonin vaikka vetää hänestä pitkää tikkua. Sillä jos hän ei ollut lahjakas tanssija, ei sitä totisesti ollut Ted Coburnkaan. He tallasivat toistensa jalkoja ja törmäilivät muihin pareihin jatkuvasti, eikä asiaa auttanut se, että Gordon tanssi Maisie Armstrongin kanssa kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään.

Mutta hän oli itse pyytänyt Tediä parikseen, ja hänen oli vain kestettävä, vaikka sekä pastori Torran että Isobel Cairn kävivät vuorotellen neuvomassa heitä yhä uudestaan samoissa asioissa, ilman että sillä olisi ollut mitään vaikutusta lopputulokseen.

Unohtaakseen harminsa ja ne ivalliset katseet, joita Rona Munro heihin loi liidellessään ohi Kyle Patonin käsivarsilla, Grace keskittyi taas katselemaan ihmisiä — vaikka tällä harrastuksella ei valitettavasti ollut millään tavalla heidän tanssinsa sujuvuutta edistäviä vaikutuksia.

Donald oli saanut parikseen Edina MacMahonin ja näytti siltä, kuin olisi alkanut suhtautua vähemmän vastenmielisesti tähän tanssihullutukseen. Mutta missä oli Faith? Jos Kyle kerran tanssi Ronan kanssa ja tuolla oli Will Ada Lynseyn kavaljeerina, niin…

Faith ei tanssinut. Hän istui penkillä salin seinustalla ja hieroi nilkkaansa ilmeisesti täysin piittaamatta Ferris Buchananista, jonka pari oli ollut. Grace aikoi juuri helpottuneena sanoa Tedille, että hänen piti mennä kysymään, oliko Faith satuttanut itsensä, kun hän näki pastori Torranin ilmestyvän tämän luo selvästikin tiedustelemaan samaa asiaa.

-Tämä ei tule yhtään helpommaksi sillä, että sinä et edes yritä, Ted sanoi samassa tuskastuneena.

-Anteeksi, Grace mutisi ja hypähti juuri ajoissa, niin että Ted ei ehtinyt astua hänen varpailleen. -Minä vain katsoin Faithia, hän ei tanssi.

-Tanssiihan hän nyt, Ted huomautti.

Grace unohti täysin, että kavaljeerin kuului viedä, ja kääntyessään katsomaan Faithia kiskaisi Ted parkaa niin, että tämä törmäsi tällä kertaa täysin ilman omaa syytään Axeliin ja Beth Cairniin. Faith oli todellakin noussut seisomaan, astui aivan kuin arastellen toisella jalallaan, ja sitten hän lähti tanssimaan pastori Torranin kanssa jättäen Ferris-paran seisomaan nolona ja hylättynä seinänviereen.

-Sinun sisaresi on aika määrätietoinen, sanoi Ted yhtäkkiä.

-Mitä sinä tarkoitat? Grace tiuskaisi.

Ted kohautti olkapäitään ja väisti viime tingassa parin, jota kohti oli ollut Gracea paiskaamassa.

-Hän näyttää tottuneen saamaan kaiken minkä haluaa.

-Se ei ole totta, ei Faith ole yhtään hemmoteltu!

Mutta yhtäkkiä Grace tuli ajatelleeksi, että ehkä hiljainen Ted oli terävänäköisempi kuin moni muu. Grace ei ymmärtänyt, miten Faith oli asian järjestänyt, mutta nyt tämä joka tapauksessa oli päässyt tanssimaan pastori Torranin kanssa. Ja mikäli Grace yhtään osasi sisarensa ilmeitä lukea, Faith vakuutti parhaillaan jalkansa parantuneen aivan ihmeellisesti, ainakin niin kauan, kuin hänellä oli näin taitava kavaljeeri.

Kun ilta päättyi ja he kaikki etsivät päällysvaatteitaan eteisessä, Faith jättäytyi jälkeen ja rupatteli pastorin kanssa kuin maailman luonnollisimpana asiana. Tosin hänen ilmiselväksi harmikseen myös neiti Lyon ja Isobel Cairn liittyivät mukaan keskusteluun.

Yhtäkkiä eteisen tungoksen halkaisi kaksi terävää vihellystä. Grace puikkelehti ketterästi ihmisten lomasta Donaldin luo tajuten sitten, ettei kokoontumiskutsua ollut niinkään tarkoitettu hänelle kuin Faithille. Tämä oli lehahtanut hehkuvan punaiseksi, mutta ei muuten osoittanut edes kuulleensa tuota moukkamaista vislausta.

-Pysy tässä, sanoi Donald Gracelle ja lähti tunkemaan vastavirtaan, kohti salin ovea.

-Älä mene! Grace parahti ja koetti tarttua veljensä takinhihaan. Jotenkin hänestä tuntui, että jos Donald nyt menisi hakemaan Faithia kuin ainakin lasta, tapahtuisi jotakin kauheaa. Mutta hän ei saanut tätä pidellyksi.

-Kaikki tytöt ovat hulluja, sanoi joku vihaisella äänellä Gracen vierestä.

-Minä luulin että sinä lähdit saattamaan Maisieta, Grace mutisi. Hänen mieleensäkään ei ollut tullut, että Gordon olisi vielä paikalla.

-Miksi olisin? Kai hän kotiinsa osaa. Gordon tuijotti jonnekin eteisen nurkkaan. -Minä olisin tahtonut tanssia sinun kanssasi. En vain käsittänyt, että varaus olisi pitänyt tehdä kirjallisena!

Yhtäkkiä Gracesta tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä ja lämpimältä.

-Jos… ensi kerralla? hän sanoi ujosti. -Pastorihan sanoi, että silloin meidän pitää vaihtaa paria monta kertaa, jotta opimme tanssimaan erilaisten ihmisten kanssa.

-Saanko minä saattaa sinut? Gordon kysyi ritarillisesti tämän lohdullisen tulevaisuudenkuvan pehmittämänä ja tohtimatta ilmeisesti luottaa siihen, että vaikka Maisie osaisikin yksin kotiinsa, Grace kykenisi samaan.

Samassa Donald ja Faith tulivat. Jälkimmäinen näytti sanoinkuvaamattoman loukkaantuneelta, sieppasi päällysvaatteensa naulakosta ja marssi heidän ohitseen kuin ei olisi ketään edes nähnyt.

-Nyt ulos täältä, Donald sanoi ja ajoi Gracen ja Gordonin ovesta kuin nämä olisivat olleet lampaita. -Minä alan väsyä tähän paimenen virkaan!

Kotimatka oli jotensakin koomillinen. Faith kulki edellä niin nopein ja vihaisin askelin, ettei kukaan heistä edes pyrkinyt tämän seuraan, vaikka olisi tytön saavuttanutkin. Mistään nilkkakivusta ei enää ollut tietoakaan. Donald marssi eteenpäin kädet takintaskuissa ja kaulukset pystyssä sen näköisenä, kuin olisi kyllästynyt koko maailmaan ja varsinkin sen naispuolisiin asukkaisiin. Ja viimeisinä tulivat Gordon ja Grace, joilla oli oikein hupaisaa yhdessä.

Äiti oli pitänyt heille illallista lämpimänä ja halusi tietää, miten ilta oli mennyt. Tällä kerralla Faith tuli syömään, mutta ei juuri puhunut. Grace yritti puhua senkin edestä, sillä hän pelkäsi koko ajan, milloin äiti kysyisi häneltä jotakin Faithin käytöksestä.

-Kyllä se alkaa siitä sujua, äiti lohdutti, kun Grace oli kertonut laveasti surkeasta tanssistaan Ted Coburnin kanssa. -Itse asiassa on opettavaista joutua huonon tanssijan daamiksi. Kun oppii väistelemään aikaisessa vaiheessa, ei joudu tallattavaksi myöhemminkään.

-Puhutko sinä kokemuksesta? kysyi isä huvittuneena.

-Ehkä puhunkin, äiti sanoi nauraen. -No, Donald, vieläkö sinun mielestäsi tanssi on niin turhaa?

-Turhaa ehdottomasti, sanoi Donald sellaisella antaumuksella, että se olisi saanut rouva Wallacen huudahtamaan ilosta. -Mutta aivan siedettävää. Sitä paitsi muutamia käännöksiä voi hyödyntää, kun on maalivahtina.

-Kenen kanssa sinä tanssit? kysyi Moira. Hän oli ollut Evanin ja Walterin tavoin jo vuoteessa, mutta livahtanut ilman lupaa alas kuulemaan jokaisen yksityiskohdan tästä ihmeellisestä illasta.

-Aivan tavallisen kuolevaisen vain, Donald sanoi oudosti ja katsoi Faithiin. –Meillä muilla ei ollut sellaisia hienoja tanssittajia kuin…

-Äiti, sanoi Faith nopeasti, ennen kuin veli ehti jatkaa yhtään pidemmälle, -saanko minä leikata tukkani?

Kysymystä seurasi silmänräpäyksen hämmentynyt hiljaisuus.

-Tukkasi? äiti toisti, selvästi käsittämättä ollenkaan, miten tämä asia liittyi tanssitunteihin. -Et tietystikään.

-Miksi en? Lyhyt tukka olisi paljon helppohoitoisempi ja — ja pukevampi ja täysikasvuisempi!

-Oho, sanoi isä. -Vai täysikasvuiseksi sinä ajattelit ruveta. Minä en suosittele hätäilemään sen asian kanssa.

Faith nakkasi niskojaan niin, että hänen paksut, kullanväriset palmikkonsa heilahtivat.

-Vain pikkutytöillä on palmikot! hän huomautti.

-Ja sinä olet vielä pikkutyttö, isä muistutti. -Olisit ylpeä tukastasi, se on melkein yhtä kaunis kuin äidilläsi. Hän muuten piti hiuksiaan enimmäkseen palmikolla siihen asti, että täytti kahdeksantoista!

-Duncan, äiti sanoi lempeästi, -sinun tilallasi en koettaisi vedota nykypäivän tyttöön puhumalla ajoista, jolloin me haaveilimme nimenomaan nutturasta ja täyspitkästä puvusta!

-Entä sitten? isä sanoi ilmeisesti käsittämättä ollenkaan, että muoti olisi millään tavalla muuttunut neljännesvuosisadassa.

Äiti nauroi ja puisti päätään.

-Siinä isä on oikeassa, hän sitten sanoi taas Faithille, -että sinulla on hyvin kaunis tukka ja olisi suuri sääli leikata se. Sitä paitsi leikkotukasta on paljon enemmän vaivaa kuin palmikoista. Et toki tahdo olla pörröpäinen!

-Sen voisi onduleerata, Faith sanoi toiveikkaasti.

-Onduleerata! isä tuhahti. -Mitä hullutuksia seuraavaksi! Kenen kanssa sinä oikein tanssit, kun pääsi on täynnä tuollaisia typeryyksiä?

Faith punastui ja katsoi alas lautaseensa.

-Siitä tulikin mieleeni, Sappho, isä jatkoi, -voisitko hoitaa myymälää huomenna iltapäivällä?

-Tietysti, äiti sanoi.

-Mihin sinä menet? Pääsenkö minä mukaan? Moira huudahti ihastuneena. Isä ei koskaan pyytänyt äitiä myymälään, ellei hänellä ollut jotakin välttämätöntä menoa.

-En minä mene yhtään mihinkään. Isä iski silmää. -Mutta Valentinen päivä on aivan kohta, ja kaupan edustalla on nyt parina iltapäivänä näkynyt muutamia nuorukaisia, jotka eivät selvästikään tohdi tulla sisään niin kauan kuin minä olen tiskin takana. Ajattelin, että heidän olisi vähemmän kiusallista käydä ostamassa vaaleanpunainen kortti jollekulle sievistä tyttäristäni, jos äiti olisi myymässä.

Grace ja Moira tirskuivat ja Faith punastui entisestään, mutta hän ei näyttänyt yhtään niin imarrellulta kuin tavallisesti isän kiusoitellessa heitä.

-Ja ehkä, jos jollakulla muullakin olisi vastaavaa asiaa… isä jatkoi ja vilkaisi Donaldiin merkitsevästi.

-Minä ostan kortteja vain sellaisille tytöille, jotka ymmärtävät jotakin oikeista asioista, niin kuin moottoreista, Donald lohkaisi.

-Oh, huudahti Moira ihastuneena, -laitatko sinä kortin Millylle?

Donald parka punastui nyt vuorostaan, kiitti ruuasta ja nousi pöydästä niin nopeasti, että pudotti ruokailuvälineensä lattialle.

-Kas niin, äiti sanoi johdattaen kaikkien huomion hienotunteisesti muualle, -syökääpä tekin reippaasti loppuun, tytöt, ja alkakaa laittautua yöpuulle. Ja Moira, peiton alle niin kuin olisit jo. Minä tulen vielä sanomaan hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti